torstai 8. huhtikuuta 2021

Meille tulee pentuja!

Ruu ultrattiin siis ennen pääsiäistä ja se on vahvasti tiine 😊 Lupailin pennunostajaehdokkaille, että kirjoittelen pariskunnasta pidempää esittelyä pääsiäisenpyhinä, mutta minulle kävi niin että jouduin pitkäperjantaina kiireelliseen leikkaukseen ja nyt on vatsa täynnä haavoja, joten istuminen on jokseenkin haasteellista.  Kirjoittelen siis pariskunnasta lisää kyllä, mutta hetken joudutte vielä odottamaan.  Uskon,
että moni teistä ilostuu kuitenkin tiedosta, että pentuja on kyllä tulossa, ihan reippaankin kokoinen sakki ilmeisesti 😊

Uskon, että näiden jo minuun yhteyttä ottaneiden perheiden keskuudesta löydän kyllä sopivat kodit syntyville pennuille, joten uusia yhteydenottoja ei tässä vaiheessa enää kannata tehdä.  Kun pennut syntyvät, käyn kaikki kotiehdokkaat läpi ja olen potentiaalisiksi katsomiini koteihin sitten yhteydessä.  Tänne päivitän kyllä, mikäli tilanne muuttuu, tai kaipailen lisää kotiehdokkaita.  Teitä on nyt linjoilla niin hurja määrä, että en todellakaan ole ehtinyt vastata kaikkiin puheluihin, enkä sähköposteihin ja olen todella pahoillani tästä.  Toivon kuitenkin, että jokainen löytää sen oman punanenän sopivasta paikasta, älkää sortuko pentutehtailijoihin silti, vaikka pentuja onkin nyt vaikea saada.  Odotus palkitaan ja tämä koronakreiseily menee ennemmin tai myöhemmin ohi 😊

Nämä nyt tulevat pennut eivät ole lähdössä kenellekään vain lenkki-, retkeily- tai vaelluskaveriksi, vaikka niitä paljon näihin hommiin nyt kyselläänkin ja itsekin harrastan yllämainittuja asioita tollereidemme kanssa.  Niiden lisäksi tollerin on kuitenkin VÄLTTÄMÄTÖNTÄ tulla kunnolla peruskoulutetuksi ja sosiaalistetuksi, sekä koen että sen nenä varsinkin on liian hyvä tuhlattavaksi sohvalla makoiluun!  Nenänkäyttö tutkitusti vähentää koiran kierroksia hyvinkin tehokkaasti, joten suosittelen täydestä sydämestäni noutajien rodunomaisten lajien lisäksi esimerkiksi mejää eli verijälkeä, pk-jälkeä, hajuerottelua, nose workia... Näitä nenänkäyttölajeja on tarjolla kyllä runsaasti ja lähes joka kaupungissa 😉 Näen itse, miten onnellisia koiramme ovat jälki- ja noutohommia tehdessään, ne tietenkin rakastavat myös metsässä liikkumista, mutta jos ei halua lainkaan koiralajeja harrastaa, niin minusta ehkä jokin muu rotu kuin tolleri voisi siinä tapauksessa olla sopivampi rotu.  Paljon tollereita lemmikkeinäkin on, mutta vaikka ne ovatkin myös todella ihania perhekoiria, eivät ainakaan vilkkaammat yksilöt kestä "täysipäisinä" pelkkinä lenkkikavereina.  

Alla vielä hieman kuvia pentueen isästä Jaresta ja emästä Ruusta 😊








Ruu 





1 kommentti:

  1. Mukava kuulla, että pentuja on tulossa! :) Olemme tilannetta täältä blogin kautta seuranneet, kovasti tämä pentue kiinnostaa ja kirjoittamasi perusteella myös hyvin ajatukset kohtaavat. Olenkin huhtikuun alulla laittanut myös sähköpostia, jäämme siis vielä odottamaan lisäuutisia. Kovasti tsemppiä Ruulle odotukseen, ja erityisesti pikaista toipumista sinulle Johanna!

    -Pauliina Kallio

    VastaaPoista