torstai 8. helmikuuta 2018

Kuulumisia pentulaatikon reunalta



Pennut sammuilleet pitkin poikin 



Kaikki mallillaan <3 Täällä on kaikki oikein hienosti.  Pennuilla on ikää nyt tasan kaksi viikkoa.  Stella on toipunut synnytyksestä upeasti ja keskittyy nyt huolellisesti hoitamaan suloisia lapsukaisiaan.  Pennuilla alkoi heti ekan päivän jälkeen painot upeasti nousta, eivätkä ne ekana päivänä edes tippuneet syntymäpainon alle.  Stellalta alkoi heti synnytyksen jälkeen tulla suihkuamalla maitoa, joten arvasin ettei sen kanssa maidon riittävyydestä ainakaan pulaa tule.  Sillä pennut ovat nyt sitten pari viikkoa jo porskuttaneet ja saavat melkein saman verran vielä porskuttaakin, jos kaikki hyvin sujuu.  Silmät sakilla alkaa jo olla auki ja kävelyaskelia treenaillaan kovasti.  Ekat kotiehdokkaat on kutsuttu meille ensi viikon lopulla tutustumaan mahdollisesti tulevaan perheenjäseneensä.

Stellakin malttaa hieman jo lähteä pentulaatikosta ja on pihassa viihtynyt hetken "turhaankin", eli ei enää laukkaa karmit paukkuen sisälle ja ryntää suoraan pentulaatikkoon.  Hormoonit alkanevat siis tasottua.  Poikien Stella antaa hienosti käsitellä pentuja, vaikka alkuun se hieman huolestuneesti heti katsoikin jos pentu vähänkin vinkaisi sylissä.  Nyt ollaan saatu koko sakki istua pentulaatikossa ja totuttaa pentuja käsittelyyn.  Otto vajaa 5v ilahtui taas, kun pennuilla aukesivat silmät ja huudahti onnellisena että "nyt ne voivat nähdä mut".  Sitähän ne pennut varmasti odottivatkin, että näkevät Oton :D


Niilo, Blondi ja Nanci hiihtelemässä


Stella


Ada on kyllä niin selväpäinen poni!



Ada-ponin kanssa ollaan touhuiltu jos jotakin ja koirillakin on mukavaa, kun pääsevät useamman kerran päivässä lenkille kun Adan kanssa ollaan kuntoa kohotettu.  Satulavyö menee sen verran helposti kiinni jo, että kyllä me jotain tuloksiakin ollaan saatu aikaiseksi.  Pojat ovat innoissaan, kun pääsevät stigalla Adan perässä, aika hurjaa vauhtia tollasella pikku ponillakin pääsee!  Kivaa, kun molemmat tykkäävät ratsastaa, saa Ada sopivasti liikuntaa ja onhan tuo nyt todella hyvää liikuntaa myös lapsille.  Raittiista ilmasta puhumattakaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti