💝 Pentulaatikosta päivää! 💝
Stellan ja Rukan pennut syntyivät viime sunnuntaina 26.7.2020 keskellä yötä. Ensimmäiset kolme narttua syntyivät nopeasti ja helposti, sitten Stella piti useamman tunnin taukoa (aivan kuten viimeksikin) ja tauon jälkeen alkoi ponnistella varmaan toista kohdunsarvea tyhjäksi. Neljäs pentu ei meinannut millään syntyä ja näin kun sieltä jo sikiövesikin meni, enkä saanut pennusta mitenkään otetta, tunsin vain kuonon. Stella ponnisteli kovinkin, mutta mitään ei tapahtunut, joten soitin päivystävälle eläinlääkärille, joka otti meidät sinne käymään. Matkalla kuulin, kun Stella ponnisteli kovasti, autoon hyppääminen, asennon muutos ja auton tärinä varmaan vauhdittivat hommaa. Eläinlääkäriin päästyämme lääkärin hommaksi jäikin ottaa koppi neljännestä narttupennusta ja liuttaa se ulos, hankalassa asennossa se olikin tulossa jalat harallaan, toinen eteenpäin ja toinen taaksepäin joten olkapäät olivat levällään ja pentu oli (tietenkin) pentueen suurin 😏. Tunnustelimme nopeasti mahaa, eikä siellä mitään tuntunut ja Stellakin lepäili rauhassa pentujensa kanssa, joten ajattelin synnytyksen olleen sitten siinä. Ultrassahan nähtiin myös neljä pentua, joten ei ollut syytä olettaa siellä vielä olevan enemmän. Kotiin lähtiessä pyysin vielä pikkuisen oksitosiinia Stellalle, koska viimeisen pennun istukka oli jäänyt sisälle. Ajelin kotiinpäin ja lähellä kotia kuulin kun Stella alkoi taas ponnistaa. Loistavaa, viimeinen istukka tulossa, ajattelin. Avasin kotona takaluukun ja siellä olikin odotettu istukka, urospentu ja urospennun istukka, onneksi takakontti oli vuorattu pyyhkeillä.. 😆 Äkkiä Stella ja pennut pentulaatikkoon, että pääsee nuolemaan viimeisintä tulokastakin ja kappas vain, parilla ponnistuksella pentulootaan tuli vielä viides narttupentu! Lopputulema oli siis viisi narttua ja yksi uros! Sitten Stella kävi pissalla ja käytin sen pikapesulla ja tein itselleni pedin pentulaatikon viereen, jossa nukuin sitten muutaman tunnin aamuhommiin asti. Ei Stella siis oikeasti olisi välttämättä edes eläinlääkärin apua tarvinnut, mutta minua käynti rauhoitti ja pieni oksitosiinilisä varmasti vauhditti loppusynnytystä ja Stella pääsi lepäämään pentujensa kanssa. Olen tunnetusti aika nopea liikkeissäni ja näissä synnytysasioissa ei saisi ollenkaan hätiköidä, mutta toisaalta näissä asioissa ei voi koskaan olla liian varovainen ja jos pentu olisikin ollut vaikka kuollut, ei se välttämättä olisi mahtunut syntymään ollenkaan ja koko loppuporukka olisi sitten ollut vaarassa.
Stella on jälleen aivan ilmiömäinen emä, se huolehtii pennuistaan todella tunnontarkasti ja rakastaa hoidella niitä. Tarkka se on lapsistaan, katsoo aina huolestuneesti kun punnitsen pentuja, mutta kiltisti antaa minun ja lasten niitä käsitellä ja silitellä. Alkuun sillä oli aina hirmu kiire takaisin pentujensa luokse, mutta nyt kun pennut ovat jo viikon, se malttaa jo hieman viipyäkin ulkona. Pennut ovat kasvaneet hienosti ja ovat kaikki oikein virkeitä ja terhakoita. Stella syö hyvin ja siltä tulee reippaasti maitoa, itse asiassa maitoa valui sen juostessa ulkona jo pari päivää ennen synnytystä, joten arvelinkin että sen maito tulee mukavasti riittämään kyllä 😅
Punnitsen pentujen kotiehdokkaita yhä ja sopivimmat kodit pyydän käymään meillä, kunhan pennut ovat 3-4-viikkoisia. Uusia kotiehdokkaita en enää ota vastaan, olen varma että aiempien yhteydenottojen joukosta löytyy näille pennuille jo sopivat, harrastavat kodit. Kiitos kuitenkin kaikille pennuistamme kiinnostuneille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti