tiistai 4. helmikuuta 2014

Pieniä toiveita ja niiden täyttymisiä ;)

 Viime päivityksessähän me toivoimme lisää lunta ja muutama päivä siitä niin sitä saatiin, mitä tilattiin! :) Lunta tuli 10cm lisää ja päästiin viikonloppuna (lumihommien lisäksi) rakentamaan lumilinnaa ja lumiukkoa.  Niilo viihtyisi pihahommissaan vaikka 24/7 ja olenkin kyllä tosi iloinen tästä meidän tontistamme, kun ei tarvitse koko ajan silmä kovana vahtia, missä Niilo menee.  Meillä on siis melkein hehtaarin tontti keskellä vanhaa metsäpaloaluetta (palosta on 17 vuotta aikaa joten puusto jo kasvaa hyvin) ja talomme sijaitsee tontin takareunassa joten läheiselle tielle on hyvin matkaa niin ei ole niin suurta pelkoa että heti tielle hilpasisi.  Siis toki vahtia täytyy, mutta ihanan helpottavaa kun se taaperoaika on Niilon osalta ohi ja pääsee hetken helpommalla ennenkuin pikkutermiittii Otto ampaisee perään! :) Alunperinkin haluttiin tontti sellaiselta paikalta, jossa on mukavaa asustella koirien kanssa.  Nyt on niin helppoa, kun koirat saa suoraan ovesta ulos aamupissalle ilman että täytyy pukea koko konkkaronkka ja lähteä ulos tai odotuttaa koiria että saadaan aamupuuhat hoidettua.  Lisäksi tosiaan lasten suhteen paikka on ihanteellinen, kun saavat painaa kyllästymiseen asti tuolla pihalla!  Katuvaloja tietysti itse hieman kaipaan ja lähimpään kauppaankin on 7km matkaa että mitään spontaaneja ideoita ruoanlaitossa harvoin saadaan.. Tammelan keskustaan meiltä on 11km ja Forssaan 8km joten Forssassa tulee asioitua useammin kuin Tammelassa vaikka ollaankin tammelalaisia.  Onneksi tässä on sentään koulu lähellä, jonne Niilo saa kyydityksen kun 2-tie on sen verran liki eikä jalkakäytäviä ole.  Harrastusten kuskaamisrumbaan olenkin alkanut jo keräillä voimia.. :)
Mitäpä meille muuta, no ainakin tuo tapaus Otto :)
Otto on nyt 9kk ja nousee tukia vasten seisomaan ja ottaa askelia esimerkiksi tv-tasoa vasten.  Jo pitkään täysiä öitä nukkunut pikkumies on löytynyt muutamana yönä seisaalteen sängystään virnuilemasta, huoh.  Millään en meinaa saada renkuvaa pikkuapinaa takaisin unille kun tarpeeksi monta kertaan on pystyyn kammennut, kun Ottohan ei syö edes tuttia ja maitobaarikin on öisin suljettu (paitsi jos Otto on kipeänä tms niin sit toki saa hieman armoa).. Onneksi nyt on parina yönä uni maittanut taas hyvin, toivottavasti onni jatkuu.  Otto viihtyy hyvin ulkoilemassa ja varsinkin pulkkailu on kovin pikkumieheen mieleen. Vauvapulkassa istuminen sujuu hyvin ja onhan Otto jo monta kuukautta noussut itsekkin istumaan joten ollaan syöttötuolissa yms syötetty istuen lähes siitä lähtien kun kiinteät ruoat astuivat kuvioihin himpun vajaa 6kk iässä. 

Käytiin poikien kanssa viime viikolla Ideaparkissa ja ostettiin puuttuvia välikausivaatteita ja Niilolle askartelutarvikkeita, tämä oli siis yksi niistä pienistä toiveista joita otsikko lupailee.. ;)  Lastenvaatteisiin hurahtaneen äidin katseet toki siintävät jo ensi kaudessa ja nyt näyttää käyvän ensi kertaa niin, että hylkään aiemmin parhaiksi vk-vaatteiksi tituleeraamani Polarn O. Pyretin kamppeet ja käytämme kevään Kapp Ahlin pukuja.  Niilolla toki on syksyltä jäänyt popin denimsetti, joka mahtuu sille vielä alkukaudenn, mutta nyt ostin kappiksen turkoosin takin ja mustat housut hänelle toiseksi setiksi. Otto sai kappiksen turkoosin haalarin, Otolle kyllä ostan vielä popin irrotettavalla fleecevuorella olevan vk-haalarin, koska se vaan on haalarimalleista paras ja monikäyttöisin ja kahdella vetoketjulla varustettuna myös helpoin pukea päälle.  Kengät meillä on jo Niilolle hankittuna, Bundgaardin limenvihreät kumpparit, Tretornin mustat kumpparit, Vikingin goret ja syksyllä ostetut Kavatin nahkanilkkurit.  Otto aloittanee kenkäilynsä joko Vikingin korkeavartisilla goreilla  tai tex-kalvolla varustetuilla Tepsuilla, katsotaan jos löydän nahkaiset tepsut kärkivahvikkeella niin sitten toki ne, mutta ilman kärkivahvikkeita ei suurimmaksi osaksi konttaavalle pojankoltiaiselle kannata nahkakenkiä haaveilla tänne meidän sorakura-pihallemme..

Niilon kanssa me askarrellaan lähes päivittäin, koska Niilon toiminnantarmoa on leikkien vaikea saada aisoihin.  Nyt ollaan ahkeroitu taikahiekalla ja hama-helmillä ja harjoiteltu kuvioiden leikkaamista.  Viereisessä kuvassa meidän tekemiä "jäätiiliä ja -timantteja", eli maitotölkkiin tai jääpalapusseihin laitetaan vesiväreillä tai elintarvikevärillä värjättyä vettä ja annetaan jäätyä.  Pulkallinen jäätiiliä on lenkillä paljon kivempi kiskottava kuin tyhjä pulkka, tuumasi Niilo. :) Taikahiekka on jännää ainetta, tilasin sitä Leikkien-kutsuilta.  Se on kuin muovailuvahaa, muttei kuitenkaan.  Tuoteselosteen mukaan sisältää 98% aitoa hiekkaa ja loput "taikaa". Alla kuvassa Niilon tekemä "muumien Mörkö".  Aikas näköinen on, eikö? Silmät teki sormella ja suun veitsellä :)
Taikahiekka on muuten kivaa materiaalia, mutta se saisi pysyä hieman paremmin koossa ja sen siivoaminen on vihoviimeistä hommaa varsinkin tälläiselle siivousintoilijalle.  Se ei nimittäin pysy rätissä eikä oikein harjallakaan saa siivotuksi.  Eli taikahiekkasessiot ajoitetaan meillä aikaan juuri ennen imurointia :) Onneksi myös Niilo on innokas imuroija joten omat jäljet tulevat hyvin siivotuksi.  Niilo on muutenkin tosi tarkka siisteydestä, hänellä on esimerkiksi kaikki autot omassa laatikossaan ja motskarit omassa ja näitä ei saa missään nimessä sekoittaa!  Minä kun koitan vaan nopeasti siivota kaikki laatikkoihin piiloon jos on vieraita tulossa, niin Niilo on vieressä laittamassa niitä oikein.  Tarkkaa puuhaa, mutta koitan vain koko ajan tsempata itseäni kärsivällisyyteen hokemalla "siivoava mies on tulevaisuudessa monen naisen mieleen".. Ettei tarvitse Niilon sitten sitä ihan ensimmäistä vastaan tulevaa kottaraista morsiammekseen ottaa :) Älkää ottako mua liian vakavasti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti