lauantai 26. elokuuta 2017

Pennut 2 viikkoa :)

Bimbon (Myrock's Lucky Bastard) ja Genen (Piggyland's Inigo Jones) pennut ovat siis jo 2,5 viikkoa!  Ekat matolääkkeet maisteltiin eilen ja meno laatikossa alkaa näyttämään jo siltä että noista marsuista ihan koiranpentuja tulee :) Vähän treenaillaan painimista ja komennetaan sisaruksia murisemalla ja haukahtelemalla.  Tosi vakuuttavia komentooria :) Ensi viikosta eteenpäin otetaan kotiehdokkaita vastaan vierailuille niin sitten nähdään että montako pentua on vielä vailla kotia vai onko yhtään.
Pentueen emä Bimbo, kuva Kaisa Polso


Pentueen emä Bimbo, kuva Kaisa Polso


Pentueen emä Bimbo, kuva Kaisa Polso


Pentueen emä Bimbo, kuva Kaisa Polso





Bimbo hoitaa yhä tosi hyvin pennut ja on tunnollinen äitee mutta sopivan rennolla meiningillä, meillä saa pojat istua pentulaatikossa, vieraita käydä ja muutenkin Bimbo on mutkaton oma itsensä.  Sen luonteessa tuo mutkattomuus onkin se, mistä siinä erityisesti pidän, Bimbo kun sujahtaa meillä sakkiin kuin sakkiin aina ja tykkää hurjasti lapsista.  Se on muutenkin mukavan avoin koira, lähtökohtaisesti luottaa hyvin ihmiseen vaikka tietenkin oma äitee Kaisa on se ihan paras ihminen Bimbon elämässä!  Meillä on mennyt aina niin hyvin Bimbon kanssa kun se on meillä, ihan kuin olisi meidän oma koira joka olisi tähän hulluun Serranon perhemeininkiin tottunut alusta asti.  No, onhan se tavallaan tottunutkin kun on täältä meiltä lähtöisin, mutta kuitenkin asunut rauhallisemmissa olosuhteissa Kaisan luona.  Lisäksi tykkään Bimbossa sen työmotivaatiosta, se kun syttyy tekemään mistä vaan, jos annetaan pienikin merkki että voisi olla vaikka tokoa luvassa niin Bimbo on kyllä takuulla mukana!  Sille käy palkaksi niin lelu kuin kuivanappulatkin ja myös ihan rapsutukset ja kehuminen nostattaa sen fiiliksen taivaisiin :)  Hassun hauska pikku pakkaus kaikin puolin ja meillä käydäänkin kovaa vääntöä nyt siitä, jääkö yksi pennuista meille vai ei.. Herra Neljävee eli Otto sanoi aluksi että meille pitää jäädä neljä pentua kotiin, mutta jospa nyt pysyttäisiin kohtuudessa kuitenkin! :)  Olen itse nyt hurahtanut näihin nenälajeihin kovin ja Blondin kanssa käydään Suomen Etsijäkoirien alkeiskurssia.  Bimbohan harrastaa etsijäkoirahommia myös ja on osoittanut huolelliseksi jälkikoiraksi joten toivoisin tarkan nenän periytyvän pennuillekkin.  Kovasti minua kiinnostaisi jättää yksi pennuista kasvamaan meille tulevaksi jälkikoiraksi, mutta toisaalta meillä olisi tarvetta noutajalle muutaman vuoden sisään kun Nancilla tuskin on aktiivivuosia enää montaa jäljellä, se kun täytti juuri 10 vuotta.  Meillä olikin ajatuksena kesällä ottaa uusi tollerinpentu meille kasvamaan, mutta sitten tuli minun työhönpaluuni ja Niilon koulun aloitus sun muuta niin päädyttiin siihen ettei tähän samaan syssyyn nyt vielä oteta.  Tollereillakin kun tuo nenänkäyttö on erityisvahvuutena niin koitan pidättäytyä nyt siinä päätöksessä että seuraava koira meille on tolleriuros :) Saapi nähdä, kuinka käy tai tuleeko meille uutta pentua vielä moneen vuoteen, onneksi näissä asioissa ei ole kiire ja se "näppeihin sopiva" tyyppi tulee sitten ennemmin tai myöhemmin toivottavasti vastaan! Nyt kuitenkin keskitytään täysillä näihin pikkutyyppeihin pentulaatikossa ja annetaan heille paras mahdollinen alku elämälle <3


torstai 10. elokuuta 2017

Meillä on pentuja!

Pennut ovat syntyneet! 😊

Synnytys taisi käynnistyä jo tiistain puolella avautumisvaiheella ja ti-ke yö valvottiin Bimbon läähättelyä enemmän tai vähemmän. Yöllä läähättely kuitenkin rauhoittui ja aamulla Bimbo oli ihan rauhallinen, tosin ruoasta närppi vaan parhaat päältä joka ei ole Bimbolle lainkaan ominaista, se on aina tavallisesti superahne! Tiedettiin siis, että synnytystä voi odotella starttaavaksi illan mittaan.. Iltapäivällä Bimbo alkoi taas läähätellä ja viiden jälkeen näin ekat kunnon supistukset. Ensimmäinen pentu syntyi klo 18.17 ja siitä 10min välein kolme seuraavaa. Narttu, uros, narttu, uros. Neljän pennun jälkeen Bimbo piti 1,5h tauon ja sitten jatkoi hieman verkkaisemmin. 5.pentu syntyi klo 20.27 ja kuudes klo 21.12. Seitsemäs eli viimeinen pentu syntyi klo 22.09. Uros,uros ja narttu. Loppusaldo siis 3 narttua ja 4 urosta. Kaikki näyttäisivät olevan trikkejä 😍 Bimbo on huolellinen ja rauhallinen äiti ja tiesi heti, mitä tehdä pentujen kanssa. Se syö ja juo hyvin ja suhtautuu rauhallisesti pentujen käsittelyyn. Rento mutsi siis 😊 Pennut vaikuttavat kaikki tosi reippailta ja etsivät hyvin itse nisälle ja kaikki syövät hyvin.  Maitoa vaikuttaisi tulevan hyvin ja pennut ovat hiljaisia ja tyytyväisiä.

Pennuista muutama etsii omaa kotiaan! Jos olet kiinnostunut pennuista, ota reippaasti yhteyttä niin kerron lisää! Minut tavoittaa parhaiten iltaisin puhelimitse 😊  Nämä pennut lähtevät ainoastaan harrastaviin koteihin, mutta varsinaisia kisatavoitteita tärkeämpää olisi koiraa arvostava kohtelu ja aktiivista koirarotua arvostava "ajatusmaailma".  Kerron mielelläni lisää pentueen vanhemmista ja molempien tapaaminenkin varmasti onnistuu!








sunnuntai 18. kesäkuuta 2017



Bimbo (Myrock`s Lucky Bastard) on astutettu kolmesti Genellä (Piggyland´s Inigo Jones).
Ultraan menemme viikolla 28, pitäkäähän peukut pystyssä!  Pentujen pitäisi syntyä elokuun toisella viikolla, viikolla 32.  Näin ollen olisivat luovutuksessa lokakuun alussa, 8-viikkoisina.
Lisätietoja pentuja-sivulle tulossa pian!
Linkki pentueen sukutauluun koiranetissä .

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kuvapläjäys pennuista

Kuvailtiin eilen Mantan emännän Satun kanssa pentuja, kun pian lähtevät uusiin koteihinsa. Tässä siis kuvia 7-viikkoisesta touhukakaroista, olkaa hyvä! Kaikki kuvat Copyright Satu Rivinoja.



perjantai 10. huhtikuuta 2015

Mihin tämä aika hukkuu?!

 Pennut täyttävät sunnuntaina 7 viikkoa!  Käisttämätöntä, mihin tämä aika oikein hukkuu!  Olen ollut kuukauden päivät nyt sairaslomalla ja minun oli tarkoitus sairasloman aikana ehtiä tekemään sitä tätä ja tota, tyyliin katsoa poikien pieneksi jääneet vaatteet kirppikselle, tehdä vähän nettihommia jne enkä mitään näistä ehtinyt.  Sen sijaan aika on mennyt arjen pyörittämiseen, keppien kanssa jo pelkkä maitotölkin nostaminen pöytään on puolet hitaampaa kuin ilman keppejä! En ollut ikinä ajatellutkaan, että keppien kanssa kaiken kantaminen voi olla näin hankalaa, mutta Siperia opettaa ja nyt kun sain kepit pois niin kaikki tuntuu niin ihanan helpolta!
 No, ehtiihän niitä vaatteita selailla sitten vaikka kesälomalla, tämä sairasaika oli tarkoitettu polveni kuntouttamiseen ja loistavasti se onkin kuntoutunut!  Vielä en saa muuta urheilua koipeni kanssa harrastaa kuin määrättyjä reisilihasjumppasarjoja, mutta kyllä täältä vielä tullaan :) Hevosen selkään olisi kyllä ihana päästä, hinku on kova ja jospa polvi sen nyt viimein mahdollistaisi!  Ensi viikolla palaan töihin mutta teen vai kevyempiä toimistovuoroja nyt ainakin tämän ekan listan, niin saa koipi toipua kunnolla.

 Hurja pentusakki kävi tänään eläinlääkärillä ja hienosti oli kaikki kunnossa, yhdellä pojista oli toinen kives vielä nivuskanavassa mutta eiköhän se sieltä alas pian tupsahda kun ei suvussa kivesvikaa ole esiintynyt.  Joka päivä ovat ulkoilleet ja kuten kuvista voi päätellä, ovat rauhalliset päivät jo takanapäin.  Tämä konkkaronkka menee eikä meinaa! Ihan superreippaita ja vauhdikkaita pikkukavereita kaikki :)


 Kuten kuvasta voi nähdä, Manta imettää pentuja yhä.  Kiinteää ruokaa poppoo kuitenkin syö 3-4 kertaa päivässä ja imetyskertoja olen alkanut rajoittaa.  Tässä on yksi syys siihen, miksi meillä pennut asuvat aina vähintään 8-viikkoisiksi, kun ei nää mun nartut vieroita kovin ajoissa.. Ja nyt kun olen rajoittanut imetyskertoja, käy Manta oksentamassa ruokaa pennuilleen, eli täysin vakuuttunut hän on että nälkäkuolema pentuja uhkaa :D Hassu mamma!


Meillekkin jää kotiin tästä pentueesta pentu, Blondi.  Blondi on Niilon valitsema ja luonteeltaan niin rämäpää, etten sellaista kehtaisi kenellekkään myydäkkään :) Blondista toivotaan jatkajaa sorsa- ja kyyhkystyspuuhiin sitten kun Luca siirtyy eläkkeelle.  Lisäksi toivon pääseväni myös jälleen mejämetsään.  Jotenkin hymyilyttävä olo saada vihdoin oma kasvatti jäämään kotiin!  Olen tätä lykännyt niin monesta pentueesta jo, kun olen omasta harrastuskoirasta haaveillut mutta aina aiemmin ajankohta on ollut niin huono.  Nyt kun pojat ovat aloittaneet hoidossa 2 päivää viikossa, ei mummien hoitoapu ole enää sidottu minun työpäiviini ja toivottavasti saan sitten pyydettyä apua iltaisin jotta pääsen taas treenikentille ja metsään pennun kanssa :)

Kaikille pennuille on siis jo koti tiedossa, kiitos mukavista yhteydenotoista ja pentukyselyistä ja toivotan näin yhteisesti kaikille ilman pentua jääneille onnea pennunetsintään!  Se oma pentu löytyy jokaiselle kyllä varmasti, kunhan vähän malttaa odottaa!  Hyvää kannattaa aina odottaa, eikä missään nimessä sortua epämääräisiin myyntipalstoihin tai varsinkaan hätiköidä pennunetsinnässä.  Meille on seuraava tolleripentue suunnitteilla todennäköisesti loppusyksylle tai vuodenvaihteen tienoille, samoin mahdollisesti myös bordercolliepentue.  Näistä ajatuksista lisää myöhemmin! :)

torstai 19. maaliskuuta 2015

On siis kevät..

 Ihanat, ihanat kevätilmat on saapuneet!  Meillä on piha jo lähestulkoon sula, kun tonttimme on niin aurinkoisella paikalla.  Kamala loska ja mutalammikot on siis kokeneet kadotuksen ja ulkovaatteilla on edes jonkun prosentin mahdollisuus säilyä edes kutakuinkin käyttökelpoisina jopa parikin ulkoilukertaa!  Minulla on kaksi viikkoa nyt polvileikkauksesta ja olen vähän päässyt ulkoilemaankin jo poikien kanssa.  Pojat touhuavat pihalla ja minä istun terassituolissa koipi ojossa, ei huono sopimus :)
Niilo ja Otto ovat oikein innokkaita koiranulkoiluttajia ja -hoitajia ja pojat hoitavatkin koirien ruokinnan nyt isännän opastuksella lähes vallan, koska kepit tekevät mahdottomaksi ruokakuppien kantamisen meikäläiseltä.  Kuten monen muunkin asian!  Kuinka voikaan olla yhden voileivän tekeminen hankalaa, kun täytyisi saada tarvikkeet siirtymään jääkaapista pöydälle eikä jalka kestä kuin lyhyttä pystyssäoloa vielä.. No, pikkuhiljaa, pikkuhiljaa!  Ei tässä enää ole kuin reilu viikko keppien kanssa "lusittavana"!
 Yläkuvassa Otto hakemassa Mantalle remmiä muuten maailman ihanimmassa Pomp de Luxin vaarinpaidassa!  Molemmilla pojilla on noita useammassakin sävyssä, mutta nuo tämän kevään raidalliset ovat syötävän suloiset!  Niilon kaapista löytyy sama harmaa ja mintunvihreä, ovat aivan ihanan pehmeää luomupuuvillaa! 

Sivulla Niilo pentujen "raadeltavana" ennen nukkumaanmenoa.  Niilon täytyy aina iltaisin päästä pentulaatikkoon sanomaan pennuille
hyvää yötä ja minusta se on niin söpöä!  Kaikki pennut täytyy sylitellä ja pusutella.  Vielä muutama viikko ja luulen, ettei Niilo enää noin vapaaehtoisesti halua istuskella tuolla laatikossa naskalihampaiden syötävänä!

Tällä viikolla pennut ovat laajentaneet reviiriään vierashuoneestamme keittiöön ja olohuoneeseen.  Pari kertaa päivässä ollaan päästetty pentuja tutkimaan uusia paikkoja ja tosi reipasta sakkia ovat! 
 Manta on yhä hyvin omistautunut äiti, mutta Satu-emäntä kävi viime viikonloppuna katsomassa Mantaa ja pentuja ja vei Mantan vähän treenaamaan pennuille tuoduilla vaakuilla ja ihan oli liekeissä ollut tämä äitee.  Eli vähän aletaan antaan jo löysää napanuorasta :) Pennut saivat tutustua vaakkuun pentulaatikossaan ja paria siipeä ovat myös paljon kantaneet.  Innokasta kantajasakkia kaikki, hyvältä näyttää!  Huomenna olisi tarkoitus viedä pennut ekaa kertaa pihalle, jos vaikka käy niin hullusti että takatalvi todella sunnuntaina tulee.  Saadaan ainakin pari hyvää ulkoilukertaa sitten alle jos joudutaan pitämään muutaman päivän tauko ulkoiluista. 



Tänään kuukauden iässä pennut aloittivat naudan jauhelihasta ja munankeltuaisesta tehdyllä mössöllä kiinteät lisäruoat.  En pitänyt mitään kiirettä aloittaa aiemmin, kun Mantan maito riitti niin hienosti.  Nyt kuitenkin pennut ovat jo alkaneet pyrkiä Mantan kupille, joten päätin aloittaa lisäruoan tänään.
Hienosti osasi koko sakki heti syödä ja jauheliha maistui hyvin!  Isoin tytöistä, Pirkko, esitti vähän murinaakin kupilla muille, mutta muuten mahtuivat sopuisasti pentukupille syömään.  Kauheita painimatseja on sakilla muutenkin ja sisaruksista otetaan mittaa todenteolla! Oikein hurjimussakki! :) Alla muutamia kuvia höpönassuista <3








perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kuulumisia pentulaatikon ääreltä




  

Tälläistä meillä :) Pennut ovat 2,5-viikkoisia ja ovat kasvaneet tosi hienosti. Kaikki tuplasivat syntymäpainonsa noin 10 vrk iässä ja silmät aukesivat viime viikonloppuna. Manta on rauhallinen ja huolellinen äitikoira, joka pitää pennut ja pentulaatikon tosi puhtaina ja pennut tyytyväisinä ja hiljaisina. Pentuja syntyi tosiaan 3 urosta : Sintti, Elvis ja Mortti ja 3 narttua : Pirkko, Blondi ja Aili. Nimeämisen hoiti Niilo 4v rautaisella ammattitaidolla :) Kynnet leikattiin alkuviikosta ekan kerran ja madotuksen saavat huomenna. Mantasta tulee hienosti maitoa ja sen huomaa kyllä vedenkulutuksessa! Manta syö ruokintansa perustana Acanan penturuokaa ja minusta kyseinen ruoka on pitänyt Mantan toistaiseksi vielä mukavassa massassa. Ruokaa ei ole tarvinnut "yliannostella" vaan sitä on voinut antaa ihan sopivissa määrin ilman liioittelua. Mantan ruokaa täydennetään vähintään yhdellä raaka-aterialla, joka nyt minun polvileikkauksestani johtuen on koostunut lähinnä valmiista neu- tai maukas-aterioista kananmunalla, lohiöljyllä ja maitohappobakteereilla täydennettynä. Pennuilla on masut pysyneet hyvinä eikä löysävatsaisuutta ole esiintynyt.

Minulla tosiaan leikattiin viime perjantaina polvi, polveeni tehtiin uusi eturistiside jännesiirtona polven sivulta. Kyseessä oli päiväkirurgisena toimenpide ja kun alhaisista verenpaineista johtuva huippaus saatiin kuriin niin pääsin samana päivänä vielä kotiin. Viikonloppu menikin sohvalla koipi korkealla maaten, mutta onneksi nyt olen jo päässyt liikeellekkin. "Sylihoitoa" pennut ovat siis totisesti saaneet kun. Niilo on niitä yksi tai kaksi kerrallaan minulle kantanut sohvalle seuraksi :) onneksi mieheni on ollut lomalla tämän ja ensi viikon, niin saan toipua rauhassa. Kepeillä tulee kävellä noin 3 viikkoa, jonka jälkeen aletaan pikkuhiljaa kunnon kuntoutus. Ensimmäiset kaksi viikkoa keskitytään lähinnä ojennuksen ylläpitämiseen ja jalkaa ei saa koukistaa yli 90 asteen. Kolmesti päivässä olen tehnyt annetut jumppaohjeet, joten jossei tällä kestävää polvea saada niin ei sitten millään! :)