sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Oma blogi

Nyt mä sen tein, oman blogin meidän porukalle!  Kotisivujeni www.kennelmyrocks.com päivitys on jo pidempään osoittautunut täysin mahdottomaksi tehtäväksi kotikoneeltani.  Aiemmin päivitin ne aina vanhemmillani vieraillessani, mutta nyt ne eivät edes aukea siellä joten josko sitten tämä blogin pito edes olisi hieman helpompi tapa päivittää meidän jengin kuulumisia!

Mitäpä meille kuuluu.. Meillä on tosiaan vauhdikas perhe, johon kuuluvat kirjoittaja eli äiti-Johanna, isä Niko, pojankoltiaiset Niilo 3v ja Otto 8kk, novascotiannoutajat Luca (Hedera's Esprit de Corps) ja Nanci (Objibwa's Venancia NiBa) sekä suomenajokoira Senni (Jenni).  Lisäksi muonavahvuuteemme kuuluu ajoittain myös siskoni luona eläkepäiviään viettävä bordercollie Oona (Demssin Jamboree).  Asustelemme omakotitalossa keskellä maaseutua Tammelassa, Forssan vieressä.  Meillä on iso tontti metsän keskellä, koirilla paljon tilaa juosta ja omat tarhat joissa koirat yleensä viettävät päivät.  Mieheni metsästää koiriemme kanssa ja minä treenailen verijälkeä eli mejää ja pikkuhiljaa teen paluuta äitiyslomalta tokon pariin.  Harrastan myös ratsastusta, mutta tällä hetkellä polveni on niin sökönä, ettei sitä usein tule hevosen selkään noustua. Kesäisin ajelen moottoripyörällä, tallissa seisoo nyt talvilomalla Harley Davidson Sporster 883 joka on ollut minulla 5 vuotta.  Olen äitiyslomalla ja kotona poikien kanssa, tarkoitus olisi olla ainakin ensi syksyyn asti hoitovapaalla työstäni Scandic Forssan vastaanottopäällikkönä.  Käymme poikien kanssa MLL:n perhekahvilassa ja Niilo käy seurakunnan kerhossa harjoittelemassa ilman äitiä ryhmässä toimimista.  Yhdistystoimintakin on minulle tuttua, toimin mm. MLL Tammelan paikallisyhdistyksen hallituksessa ja Novascotiannoutajat ry:n jalostustoimikunnan puheenjohtajana ja jalostusneuvojana.  Tylsää ei siis ihan helposti tule!  Rakastan siistiä kotia ja ruoanlaittoa ja erityisesti helpot arkiruoat ovat sydäntäni lähellä, teen aina viikonloppuisin seuraavan viikon ruokalistan ja sormeni syyhyävät erilaisten reseptien muokkailua ja kokeilua!  Pojat ovat kaikkiruokaisia, Niilo 3v kertoi neuvolassa suosikkiruoakseen "ton perunamuusin ja ton kalan, sellasen punasen" eli siis uunilohi ja muusi uppoaa parhaiten.  Meillä käytetään ruoanlaitossa paljon riistanlihaa ja kalaa, koska itse en syö lainkaan punaista lihaa.  Otto 8kk syö jo kaikkea mitä tarjotaan, paitsi maitotuotteet odottavat vielä 10kk ikää.  Kasvikset, hedelmät, lihat, kala, kananmuna jne ovat testattuja ja hyviksi todettuja :) Puurot uppoavat parhaiten ja sormiruoka, soseet hiukan huonommin mutta joka tapauksessa juuri oltiin 8kk neuvolassa ja saatiin mitoiksi komeat 12,5kg ja 76cm että kyllä sinne mahaan jotakin menee, ainakin rintamaitoa ja ne puurot. 
Meillä myös koirat syövät pääosin raakaruokaa ja kotiruokaa, raksuja saavat vain muutaman kerran viikossa.  Nyt meillä on pakastin täynnä hevosen jauhelihaa kun tutulta sitä saatiin, siitä teen puuroja ja kasvissoseiden kanssa mössöä.  Paljon öljyä ja kananmuna tai pari joukkoon ja valmista on! Aiemmin syötin koirat vallan barffilla mutta lasten tultua on intoni suuntautunut kotitekoisiin soseisiin ja kotiruokaan, joten koirien osaksi on sitten jäänyt hiukan helpompi ruokintatyyli.  Ihan hyvin näyttää tämäkin sopivan, kaikilla koirilla oli tosi upeat turkit mutta Nanci-pentele meni omansa pudottamaan juuri sopivasti ennen Turun näyttelyä ensi viikonloppuna!  Hurjaa muuten, että Luca menee siellä ekaa kertaa veteraaneihin, mun ikinuori on jo 8v! :)
Kasvatan novascotiannoutajia ja bordercollieita pienimuotoisesti ja on minulla ollut siskoni koiran, Adan, lancashire heeler-pennut meillä myös kasvamassa.  Kevääksi minulla on suunnitteilla tolleripentue, bordercollie-pentueita minulla ei ole suunnitteilla ainakaan vuoteen tai pariin.  Kasvatuksellisista tavoitteistani voi lukea helpoiten kotisivuiltani http://www.kennelmyrocks.com/pentujapuppies.htm

Mitäpä meistä muuta.. Meillä on sellainen vauhdikas perhe, tykkäämme ulkoilla paljon ja pojat vaativat fyysistä tekemistä hyvin paljon.  Hiukan villejäkin ovat, mutta tykkäävät kyllä rauhoittua lukemaan satuja ja käpertyä syliin.  Niilo käy liikuntaleikkikoulussa, uimassa ja sunnuntaisin vedämme MLL:n liikuntavuoroa jossa alle kouluikäiset lapset pääsevät liikuntasaliin riehumaan ilman sen suurempia tavoitteita tai paineita.  Kunhan pidetään hauskaa ja hiki virtaa :)  Olen hurahtanut lastenvaatteisiin ja meillä onkin niitä vinot pinot jo kertynyt koska ostoshullun äidin lisäksi pojat ovat huippunopeasti venyvää sorttia, joten sivuun saa pieneksi jääneitä siirtää harva se päivä.. Suosikkimerkkejäni ovat Polarn O.Pyret ja Villervalla, uusimpana ihastuksena myös Pomp de Luxe.  Ulkovaatteissa meillä suositaan välikausivaatteissa Po.pin vaatteita ja toppavaatteissa Ticket to Heavenia ja Molo Kidsiä, jotka sopivat näille hujopeille malleiltaan minusta hyvin.  Mottoni on "ei ole huonoja kelejä, on vain huonoja varusteita"!  Siksi meillä satsataan ulkovaatteisiin niin että ne ovat sopivia, ehjiä ja keleihin sopivia eikä niissä turhia säästellä.  Säästetään jossain muissa kohteissa sitten :)
Tervetuloa seuraamaan blogiani, ja jätäthän oman blogisi osoitteen niin voin päivittää sinut listaani!

5 kommenttia:

  1. Voi kuinka kiva, lisää tekstejä jäämme odottelemaan :)

    -Virpi & punaiset-

    http://punanutut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään jo suunnitellut mutta nyt vasta sain aikaiseksi.. Omat kotisivut niin jumissa että josko saisi tänne siirrettyä kaiken tärkeimmän informaation :)

      Poista
  2. Uusi lukija ilmoittautuu! :)
    Täältä voi lukea meidän perheen (sakemanni Jimi & maatiaiskisut Tyyne ja Lyyti) kuulumisia: http://nannenturinat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Kiva käydä lukemassa teidän kuulumisia!! :)
    Mun blogini ei niin kovin usein päivity, mutta aina joskus sieltä jotain löytyy ;) http://bighill.blogaaja.fi/

    Terkkuja teille kaikille!
    Maria

    VastaaPoista